TeamTaimi on yhteistyökumppani yrityksille, jotka haluavat tukea nuorta nousevaa urheilijaa ja saada samalla urheilijan kautta näkyvyyttä ja mahdollisuuden parantaa yrityksen työhyvinvointia liikunnan avulla. Tarjoamme erilaisia yhteistyöpaketteja yritysten ja tuotteiden somemarkkinoinnista aina pieniin yrityskohtaisiin liikuntaan kannustaviin projekteihin asti. TeamTaimin tuotot käytetään 100% tukemaan huippu-urheilija Taimi Vallinojan valmennusta ja kilpailutoimintaa.
Olen Taimi Vallinoja, 18-vuotias yleisurheilija. Päälajini on 800m juoksu, mutta kilpailen kehittyäkseni ja huvikseni muillakin matkoilla. Kuulun ikäluokkani maajoukkueurheilijoihin TEAM Finlandiin ja kasvattajaseurani HKV:n edustusurheilijoihin.
Henkilökohtainen valmentajani on Sanna Kullberg, jolla on vahva urheilutausta sekä maajoukkueurheilijana että valmentajana. Valmennettavana olemisen lisäksi minulla on myös omaa käytännön kokemusta ryhmien valmentamisesta vetämistäni HKV:n junioriryhmistä.
Kausi 2025 oli minulle menestyksekäs sekä hallissa, radalla että maantiellä. Saavutin 800m SM-kultaa U20 sarjassa sekä hallissa että ulkoradalla. Yllättävin suomenmestaruus tuli kuitenkin maantiejuoksun SM-kilpailuista 10 km matkalta. Kansainvälistä kisakokemusta sain U20 PM-kisoista Uppsalasta ja tuomisina sieltä oli hopeamitali 800m matkalta. Kalevan Kisat -debyyttini yleisessä sarjassa tapahtui Espoon kisoissa 2025, jossa en aivan vielä murtautunut finaaliin asti. Yksilölajien lisäksi SM-menestystä tuli HKV:n joukkueessa SM-viesteissä. Kesällä kiersin ahkerasti Suomea Motonet GP-kisoissa. Medianäkyvyyttä kesältä niiden lisäksi oli Paavo Nurmi Games N800m B- erän voitosta suorassa TV-lähetyksessä.
Tavoitteenani on kehittyä urheilijana ja rikkoa omia ennätyksiä myös tulevina kausina. Tavoitteisiin pääsemisen tueksi on käynnistetty TeamTaimi-projekti.
Vuonna 2026 ohjelmassani on mm. oma leiri hyvissä harjoitusolosuhteissa Espanjassa ja TEAM Finland nuorten harjoitusleiri Portugalissa.
TeamTaimissa olen projektin kasvot ja somen kautta tuon näkyvyyttä edustamilleni asioille. Somen lisäksi voin toimia sopimuksen mukaan tuotteiden ja palvelujen esittelijänä yritysten tilaisuuksissa sekä yrityksille räätälöityjen liikuntaan kannustavien klinikoiden ja oheistreenien vetäjänä, matalalla kynnyksellä, kävelystä aina tavoitteellisempaan treeniin asti.
TUKIPAKETTI
Yksityishenkilöille, jotka haluavat tukea Taimin urheilu-uraa pienin lahjoituksin.
Lähetä yhteystietosi meille sähköpostilla yhteydenotto@teamtaimi.fi, niin lähetämme sinulle ohjeet lahjoitusta varten.





Ota ensimmäinen askel kohti palkitsevampaa elämää!
Kuvat: YLE kuvakaappaus,@photographykaisla (instagram), Harri Pakarinen